tiistai 8. elokuuta 2017

Lakritsiviili


Jo talvesta asti olen miettinyt tekeväni lakritsiviiliä. Onhan kaupassa lakritsijogurttiakin, niin miksei viiliäkin voisi maustaa lakritsilla. Voisihan sitä viiliä tehdä talvellakin, mutta aina pienestä pitäen viiliä on tehty itse vain kesäaikaan. Paitsi, jos ukkosta on ilmassa. Silloin viili kuulemma vain juoksettuu. Halusin myös tarjota lakritsiviilin kanssa tuoreita vadelmia, joten siitäkin syystä viilikokeilu vain venyi ja venyi myöhemmälle. Vadelmasato on tänä vuonna todella myöhässä, eikä kaupasta viitsi vadelmia ostaa, kun omista vadelmapenkeistä satoa tulee kuitenkin yllin kyllin. Kun vadelmat nyt vihdoin alkoivat kypsymään, en taas millään meinannut muistaa kaupasta tuoda viiliä, jota tarvitaan itse tehdyn viilin siemeneksi. Vihdoin se viilipurkkikin kaupasta mukaan lähti ja kokeilu tuli tehtyä. Ja aivan syömäkelpoista lakritsiviili oli. Jos pitää viilistä sekä lakritsista, pitää todennäköisesti myös lakritsiviilistä.

Lakritsiviili
(1 annos)

n. 1 tl kaupan viiliä
1/2 - 1 tl raakalakritsijauhetta
1 1/2 dl täysmaitoa

Tarjoiluun:
intiaanisokeria
tuoreita vadelmia

Laita tarjoiluastian pohjalle noin teelusikallinen kaupan viiliä viilin siemeneksi. Sekoita joukkoon lakritsijauhe tasaiseksi seokseksi. Lisää maito ja sekoita. Anna viilin valmistua yön yli liinan alla huoneenlämmössä. Nosta viili seuraavana päivänä jääkaappiin viilentymään ja odottamaan tarjoilua. Tarjoile viili intiaanisokerin ja tuoreiden vadelmien kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ei iloa ilman ruokaa ja juomaa. -Arabialainen sananlasku-